The concrete.concrete Shoe and Accessories Collection SS14 in progress.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Ensimmäinen valu ja platformien tekoa

Vihdoin pääsin testailemaan betonin valua ihan oikeasti! Ajatukseni oli koruja varten valmistaa ensin valettava malli fimo-massasta ja sen avulla tehdä muotti muovailuvahasta. Fimo-massasta tekemäni malli ei kuitenkaan kestänyt muovailuvahaan painamista, joten B-suunnitelmana käytin onttoa, neliön mallista metalliputkea. Putki on alunperin kuulunut (ehkä) lapsiporttiin, ihan varma en ole mutta löysin sen hanska- ja pipolaatikostamme :)


Ensimmäinen harjoitusvalu. Sotkuista hommaa!

Ensimmäisen koron valoin suoraan Etolasta hankkimani 15mm muotoonleikatun akryylilevyn päälle. Ihme ja kumma betoni otti todella lujaa kiinni sileään akryylipintaan ja kuivuttuaan se kesti kovaakin hakkaamista. Näiden kiilakorkojen lisäksi pitäisi valaa myös ihan tavallisia korkoja ilman pleksiä. 

Kuivuttuaan betonipinta pitää vielä hioa ja ajattelin viimeistellä pinnan myös kirkkaalla lakalla, jotta tuotteet eivät tunnu pölyisiltä käsiteltäessä. Kovettuneen betonin hiominen taitaa kuitenkin vaatia vähän enemmän voimaa kuin omista käsistäni lähtee. Seuraavaksi ostoslistalla onkin käsikäyttöinen hiomakone...


Ensimmäiset korunosat

Tällä viikolla valmistui myös ensimmäinen, pingottu proto ja lisäksi yksi oikeakin kenkäpari pääsi jo työn alle. Tämän yön kengän raakileet viettävät kasteltuina esimuodonnuksessa, eli pingoin kastellun päällisen alustavasti lestin päälle nauloilla muotoa ottamaan. Nahan yksi monista ihanista puolista on se, kuinka helposti sitä saa muokattua veden, lämmön ja ajan avulla!


pinnattu proto

Pari edellistä päivää olen viettänyt ahkerasti koululla (vaikka nyt onkin hiihtoloma) nahkaa leikellen ja platformeja hioen. Tilasimme parin koulukaverini kanssa pohjakomponentteja Italiasta joiden joukossa piti tulla myös valmiiksi muodonnettuja 3 cm platformeja. Jossain kohtaa informaatio oli kuitenkin pätkinyt ja valmiiden pohjien sijaan saimmekin vain 3 cm korkeita palikoita, joista platformit piti itse muotoilla ja hioa. Jäykän materiaalin muodonnus kylmiltään käsin ei olisi onnistunut ikinä, joten aluksi lämmittelin palikoita uunissa (en kotona!) ja pehmenneet palat laitoin lestien kanssa muodontumaan pohjanpuristuskoneeseen.


Platformit muodontumassa

Jäähdyttyään laasasin, eli hion sellaisella valtavalla hiomakoneella, platformit istumaan lesteihin täydellisesti. Session jäljiltä minä, laasi ja laasihuone olivat aivan yltäpäältä mustan hionojakoisen pölyn peitossa! Kuvia niistä ja kengän raakileista sitten seuraavalla kerralla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti